Digimarkkinointi, digitaalinen markkinointi, sosiaalinen media, digistoori, uudet verkkosivut-19

Kuusi vinkkiä some-markkinointiin vuodelle 2020

Sanomattakin on selvää, että sosiaalinen media kehittyy jatkuvasti. Uusia kanavia tulee, nykyiset kanavat kehittyvät ja niiden käyttötavat muuttuvat. Ainoa tapa pysyä muutoksessa mukana on olla kiinnostunut muutoksesta.

Tärkeimpänä ohjenuorana kaiken muutoksen keskellä on yhtenäisen ja laadukkaan asiakaskokemuksen luominen. Sosiaalisen median osalta tämä tarkoittaa sitä, että eri kanavat ovat helposti tunnistettavissa saman yrityksen kanaviksi, jolloin tone-of-voice ja visuaalisuus säilyy samana yli kanavarajojen. Yhtä tärkeää on tarkoituksenmukaisten sisältöjen julkaiseminen kanavasta riippumatta.

Kokosimme tähän blogiin vinkkejä sosiaaliseen mediaan vuodelle 2020. Nämä jokaisen markkinoijan on syytä huomioida ensi vuoden some-tekemisessä.

”Check list” vuodelle 2020

1. Some-ähky

Uusien sovellusten lataamisen sijaan älypuhelimista poistetaan ”turhat” sovellukset. Some-tauot lisääntyvät ja osaa sovelluksista ei enää käytetä niin aktiivisesti kuin ennen. Tämä on jo näkynyt mm. Facebook-käytön vähenemisessä.

Kun postaat someen, oli kyseessä mainos tai orgaaninen postaus, ole erityisen tarkka siinä, mitä julkaiset. Harkitut, informatiiviset ja oivaltavat sisällöt tekevät yrityksestä kiinnostavan seurattavan. Älä enää tee mainoskampanjaa yhdessä some-kanavassa, vaan ota kampanjaan mukaan vähintään toinen some-kanava, hakusanamainonta tai sähköpostimarkkinointi. Mieti kampanjointia kokonaisuutena yksittäisten iskujen sijaan.

2. Myyntiä tukevat sisällöt

Some-sisällöt kannattaa suunnitella entistä vahvemmin tukemaan myyntiprosessin eri vaiheita. Sisältösuunnitelma kannattaakin tehdä strategiaan pohjautuen ostajapersoonat sekä ostopolun eri vaiheet huomioiden. Tämä tarkoittaa sitä, että myynti ja markkinointi tulevat entistä lähemmäs toisiaan, myös somessa.

Sosiaalisen median postauksilla ei enää kalastella ainoastaan tykkäyksiä ja jakoja, vaan ihmisiä kannustetaan keskusteluun yrityksesi ja brändisi kanssa.

3. Tavoitteellinen tekeminen

Viimeistään ensi vuonna kannattaa sosiaalisen median tekemiselle asettaa tavoitteet. Seuraa analytiikkaa, mittaa tavoitteisiin pääsemistä ja monista onnistumisia. Sosiaalinen media ei enää saa olla pelkkä resurssivaras, vaan sillä pitää saada aikaan tuloksia.

4. Keskusteluun osallistaminen

Facebookin käytössä on näkynyt henkilöprofiilien osalta suuri muutos jo tänä vuonna. Aktiivisimmat keskustelut ovat siirtyneet henkilöprofiileista yksityisempiin keskusteluihin ryhmissä. Sama kehityssuunta tulee näkymään vuonna 2020 yritysprofiileissa: keskustelut siirtyvät brändien ja tuotteiden omiin ryhmiin, joita yritykset ylläpitävät.

Huomioi, että ryhmien perustaminen ei yksin riitä. Jäseniä on kannustettava keskusteluun sisällöillä, jotka luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja samalla kannustavat keskusteluun. Potentiaaliset asiakkaasi lukevat mielellään nykyisten asiakkaittesi kokemuksia tuotteistanne ja palveluistanne.

5. Asiakaspalvelukanava

Yli puolet sosiaalisen median käyttäjistä on aina ”aktiivisia” somessa. Some on integroitunut osaksi arkea ja sitä kautta tavoittaa lähes reaaliajassa. Tästä syystä myös asiakaspalvelun odotetaan olevan saatavilla 24/7.

Luo viimeistään tässä vaiheessa yhtenäiset toimintamallit ja tyyli asiakasviestinnälle. Digiajan asiakas peräänkuuluttaa yrityksiltä avoimuutta ja odottaa vastausta siinä kanavassa, jossa hän itse on ottanut yhteyttä yritykseen. Määrittele toimintamallissa esim. missä ajassa yhteydenottoihin vastataan ja, miten mahdolliset reklamaatiot hoidetaan.

6. Pienemmät kanavat

Pinterest-mainonta on ollut mahdollista Suomessa heinäkuusta 2019 lähtien. Sitä hyödynnetään Suomessa vielä suhteellisen vähän, vaikka Pinterest-käyttäjiä on jo n. 600 000 ja määrä kasvaa. Pinterestiä käytetään inspiraation hakemiseen ja ikkunashoppailuun ja se onkin erinomainen väylä luoda tietoisuutta brändistä sekä herättää kiinnostusta ja ostohalua.

TikTokin suosio kasvaa edelleen, mutta voit unohtaa tämän kanavan, ellei asiakaskuntasi ole nuorta B2C-kohderyhmää. TikTok kasvaa myös ”aikuiskäyttäjien” määrässä, mutta hitaasti.

Näitä vinkkejä hyödyntämällä saat enemmän irti ensi vuoden some-tekemisestä. Vuosi 2020 on tehokkaan some-tekemisen vuosi, jolloin kanavia hyödynnetään strategisesti ja tuloksellisesti. Some tarjoaa upeita kohtaamispaikkoja asiakkaiden kanssa, jos ne hyödyntää tehokkaasti. Asettamalla selkeitä tavoitteita ja analysoimalla omaa tekemistään voi yritys nostaa some-tekemisensä uusiin korkeuksiin vuonna 2020.

Lisää tehoa someen 2020?

Ota yhteyttä!

Lisää luettavaa loppuvuoteen? Tutustu näihin teksteihin: